Moderni kyläidylli Vantaan Hämeenkylässä

14.9.2017





Vantaan Alakylässä viihtyvät sekä lapset että aikuiset. Sympaattinen pientaloalue on rakennettu kylämäiseksi ja asumismukavuutta lisäävät mahtavat lenkki- ja ulkoilumaastot. Täältä kuljet helposti joka puolelle pääkaupunkiseutua, Myyrmäen juna-asemalla olet kymmenessä minuutissa. 

Yit:n viime kuussa valmistunut As Oy Vantaan Tavastintuuli on rivitaloyhtiö, jossa jokaisella on oma pieni länteen avautuva piha. Modernin kyläidyllin erikoisuus on kylämaiset raitit, jotka kulkevat suojaisten piha-alueiden välissä sekä avokalliot viheralueineen. Täällä ei lapsilta leikkipaikkoja puutu!

Stailasimme Tavastintuuleen kaksi erilaista asuntoa ja tässä esittelen teille niistä isomman, 63,5 neliöisen kolmion. Tämä pienen perheen asunto on kahdessa kerroksessa mutta erinomaisen pohjaratkaisunsa ansiosta tuntuu neliöitään suuremmalta. Sisäänkäynnin yhteydessä alakerrassa on ainoastaan tilava eteinen säilytystiloineen.

Kaikki oleskelutilat sijaitsevat yläkerrassa. Olohuone avautuu heti portaiden yläpäästä ja alapuolella olevasta kuvasta vasemmalle jää tilava keittiö ruokailutiloineen. Tila on hyvin valoisa kolmeen suuntaan avautuvien ikkunoiden ansiosta.





Olohuoneen väriskaala on hyvin maanläheinen ja trendikkyyttä siihen tuo metsänvihreä, joka on kiistatta yksi syksyn muodikkaimmista sävyistä. 

Sohva on Ikean Norrsborg ja hauskat pikkupöydät kauniissa vihreässä sävyssä ovat samasta paikasta. Matto on Ikean pyöreä Ådum, tätä olemme käyttäneet ennenkin. Tila olisi ehkä mennyt hieman tukkoon nojatuolin kanssa ja niin sijoitimmekin Ikean uutuusrahin sohvan kaveriksi. Tämä rahi on hyvin lattiatyynymäinen mataluutensa vuoksi mutta uskoisin, että lapsille aika mukava paikka löhöillä ja oleskella. Lisäksi se näyttää kivalta!

Sohvan tekstiilit ovat H&M homen syksyn mallistosta ja olohuoneen kattovalaisin Clas Ohlsonilta.







Tilavaan keittiöön mahtui kunnon pöytä. Erityisen kivaa tässä tilassa on, että ruokailutilan isosta ikkunasta saa katsella ulos rauhaiselle pihalle. Keittiön materiaalit ovat laadukkaat ja ajattomat. Valkoinen yhdistettynä vaaleanharmaaseen toimii aina. Kaikki keittiön kodinkoneet ovat Aeg:n. 

Ruokapöytä ja valaisin ovat Ikeasta ja tuolit Askosta. Marmorikuvioinen kello on edullinen löytö Clas Ohlsonilta.





Rauhallinen värimaailma jatkuu päämakuuhuoneessa. Yöpöytä on Iskun ja valaisimet Ikeasta. Koska halusimme, että kaapit avautuvat kunnolla sijoitimme toiselle puolelle sänkyä lattiavalaisimen emme lainkaan yöpöytää. Jos tällaiseen kapeaan tilaan kuitenkin haluaa yöpöydän, voi se olla esimerkiksi seinään kiinnitettävä hylly tai laatikko. Vaaleanharmaat perkaalipuuvillaiset petivaatteet ovat Casan mallistoa ja kauniin vihreät tyynynpäälliset H&M:n. Makuuhuoneen yhteydessä on kätevä ranskalainen parveke. 





Lastenhuone sisustettiin pikkuprinsessalle. Valkoinen metallisänky on Ikeasta, samoin hennon roosa pyöreä matto. Ihanat roosat tyynyt ovat Chattwall&Jonssonin, harmaa tyyny on Ellokselta. Pehmeyttä sisustukseen tuo koivun värinen askartelupöytä tuoleineen, se on ostettu aikoinaan Kodin Ykkösestä. Lukuvaloksi kiinnitimme sänkyyn Ikean Ranarp-nipistinvalaisimen. 





Näihin neliöihin mahtuu vielä tilava kylpyhuone saunoineen. Tässäkin tilassa on luotettu ajattomaan vaaleaan värimaailmaan. Pyyhkeet ovat Pentikin ja matto Jyskistä.

Tänne pääsisi muuttamaan sisään vaikka heti, kohdesivuilla voit tutustua näihin kohtuuhintaisiin asuntoihin tarkemmin.

Huomenna voisin kirjoitella hieman käynnissä olevista Habitare-messuista, toivotaan vain että kuvat onnistuivat edes joten kuten. Haastavaksi kuvaamisen teki väenpaljous ja Messukeskuksen kelmeät valot ja vähän myös se, että kamerasta loppui akku iltapäivällä eikä vara-akku ollut tietenkään mukana;) Mutta katsotaan saisinko jonkinnäköistä postausta aiheesta aikaiseksi. Palataan langoille siis pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti