Uuden Helsingin aitiopaikalla

25.5.2016


Hei pitkästä aikaa! Toivottavasti meillä on vielä lukijoita jäljellä vaikka aikaa blogille on tänä keväänä ollut harmittavan vähän. Yritän päivitellä hiukan useammin, jotta saisin kaikki uudet kohteet esiteltyä ennen lomia:)
Meillä on kyllä pidellyt koko kevään uskomattoman haipakkaa stailausrintamalla ja viimeksi olemme ahkeroineet Helsingin Jätkäsaaressa Lemminkäisen uudiskohteiden parissa.  

Helsingin Kompassi on kyllä ainutlaatuinen kohde ainutlaatuisella paikalla. Jätkäsaari on kantakaupungin jatke meren äärellä ja uusi Saukonpaaden alue muuttaa kokonaan Helsingin siluetin. Täällä voit asua urbaanisti lähellä kaikkea mutta silti aivan meren rannassa. Myös venepaikka kivenheiton päässä kotiovesta on täällä mahdollista. 

Stailasimme Kompassiin kolme erityylistä asuntoa ja esittelen teille ensimmäiseksi niistä oman suosikkini. Yksi stailauksista esiteltiin myös hiljattain ilmestyneessä Uusi asunto-lehdessä mutta palataan siihen myöhemmin. 

Tämän asunnon pohjaratkaisu on minusta erittäin toimiva ja erilaisille perheille sopiva. Me sisustimme tämän reilun 90 neliöisen asunnon pienelle perheelle, jossa on vanhempien lisäksi teini-ikäinen lapsi. Yhtä hyvin tässä voisi asua perhe, jolla on useampikin lapsi, sillä makuuhuoneita on kolme. 







Olohuoneeseen löysimme puhtaanvalkoisen sohvan Metropolikalusteesta ja nojatuoli on Annon Pala. Siniharmaat tekstiilit ovat H&M Homen ja mustavalkoinen Chhatwal& Jonnsson, hankittu sisustusliike Olivasta Espoosta. Villamatto on musta Linie Design, sohvapöytä ja tv-taso ovat Ikeasta.

Olohuoneen ikkunasta pilkistää lasitetun parvekkeen kalustus. Musta pöytä ja tuolit on hankittu Jyskistä. Sieltä voi löytää varsinaisia helmiä silloin tällöin, nämä ovat erityisesti mieleeni!












Avokeittiö ruokailutiloineen on yhteydessä olohuoneeseen. Sijoitimme nojatuolin keskelle huonetta ja näin saimme isosta tilasta ikäänkuin kaksi tilaa. Toimii yllättävän monessa kohteessa ja on usein järkevämpää kuin pitkin seiniä sisustaminen. Ruokapöytä on Ikeasta ja tuolit Eames. Ihana valkoinen riiippuvalaisin löytyi Habitatista, samoin marmorikuvioinen kattaus. Pellavaiset lautasliinat Balmuir ja tabletit Stockmannilta. Ripaus sinistä antaa kesäisen tunnelman ja sopi tähän kohteeseen meren rannalla erityisen hyvin. 

Ruokailutila vaati mattoa, koska ilman sitä valkoinen pöytä näytti liian irralliselta. Hankimme pöydän alle samanlaisen villamaton kun olohuoneessa, sillä kaksi erilaista mattoa noin lähekkäin olisi antanut levottoman vaikutelman.








Teinin huoneessa käytimme myös tehosteena sinistä ja vihreää. Vuodevaatteet Balmuir ja muut tekstiilit H&M Home. Pyöreä matto on malliltaan täydellinen pienehköön tilaan. 





Vanhempien makuuhuone on sisustettu tanskalaisen Tine K:n tekstiilein. Yöpöydät Iskusta ja valaisimet Ikeasta. 





Tämä on näkymä asunnon ulko-ovelta sisään astuttaessa. Eteistilaan sijoitimme Ikean tammisen senkin ja sen päälle Artekin mustavalkoisen julisteen. Makuuhuoneet ovat aulasta oikealla ja vasemmalla ovi ylellisiin kylpytiloihin. 





Sauna on suomalaisille tärkeä ja täydellistä on, jos sieltä voi vielä katsella ulos. Kompassissa on panostettu korkealaatuisiin materiaaleihin ja myös sauna lasiseinineen ja pilarikiukaineen on viimeistelty ja loppuun asti mietitty.






Mitä sinä pidit tästä merellisestä stailauksesta? Jos kiinnoistuit kohteesta, voit tutustua siihen tarkemmin Lemminkäisen sivuilla.

Perheasunto Helsingin Kruunuvuorenrannassa

13.5.2016


Helsingin kantakaupungin itäpuolelle on noussut aivan uusi asuinalue, Kruunuvuorenranta. Alue sijaitsee Laajasalon kalliomaisemissa, aivan meren rannassa. Kruunuvuorenselän yli on suunnitteilla silta, joka toteutuessaan tuo kaupungin keskustan vieläkin lähemmäksi.

Stailasimme muutama viikko sitten Yit:n rakentamaan Hitas-taloon vielä yhden asunnon. Edelliset kaksi teimme viime syksynä, kohteen ollessa vielä rakennusvaiheessa. Ne olen esitellyt täällä, aivan blogimme alkumetreillä.

Tässä asunnossa on 95 neliötä ja peräti viisi huonetta ja keittiö. Täytyy sanoa, että näihin neliöihin on saatu hienosti mahtumaan kaikki toiminnot ilman ahtauden tuntua. Tähän asuntoon voisi muuttaa isompikin perhe! 






Olohuoneessa käytimme taas kerran H&M:n tämän kevään uutuustekstiilejä, tällä kertaa raikkaassa mintun sävyissä. Minttu on erityisen kaunis yhdistettynä valkoiseen ja vaaleaan puuhun. 







Olohuoneen pöytä Hayn Tray Table ja matto iki-ihana Linie Designin Asko Mixed.









Suuri Kentianpalmu raikastaa keittiön. Tuolit Eames ja muut kalusteet Ikeasta. Pöydän päällä Ikean Sinnerlig-valaisin. 










Makuuhuoneen pellavalakanat ovat todella kauniit, H&M:stä nekin. Yöpöydät ja -valot Ikeasta.






Kaksi makuuhuonetta sisustimme lastenhuoneiksi. Tässä huoneessa asuu leikki-ikäinen, lasten Pantone-tuolit ovat hauskat. Askartelupöydän virkaa toimittaa Kodin Ykkösestä löydetty musta sohvapöytä.






Tilavalle lasitetulle parvekkeelle mennään keittiön ja olohuoneen välistä. Tilaan mahtui hyvin sekä aurinkotuolit että pieni ruokapöytä. Musta hyllykkö on Hobby Hallin. Koska asunto on ylimmässä kerroksessa, on terassin katto monen metrin korkeudessa ja se tuo huimasti tilan tuntua ja avaruutta.








Tästä stailauksesta tykkäsin itse todella paljon, mitäs te piditte?

Tarkempia tietoja asunnoista saat kohteen sivuilta.


Espoon Pyökki - helppoa asumista Tapiolassa

12.5.2016


Viime keväänä valmistunut Espoon Pyökki on osa Metsä-Tapiolan jalopuukorttelia, johon kuuluu neljä 13-kerroksista taloa eteläisessä Tapiolassa, aivan Tapiolan keskuksen kupeessa. Korkeat talot ovat jykeviä maamerkkejä ja osasta asunnoista avautuvat mahtavat näkymät merelle. Tapiolasta on lyhyt matka joka paikkaan, länsiväylää pitkin olet Helsingin keskustassa kymmenessä minuutissa. Pian aukeava länsimetro lisää kulkemisen helppoutta entisestään. 

Olimme jo aikaisemmin stailanneet vieressä sijaitsevan Jalavan ja nyt saimme toiveen tehdä sisustuksesta selvästi erilainen. Siinä kun Jalava oli stailattu nuorekkaampaan makuun, tuli Pyökin sisustuksesta selvästi varttuneemmalle väelle suunnattu.






Huomaan, että taas olemme päätyneet Ikean Norsborg-sohvaan. Ei voi mitään, on se vaan niin kiva! Hauska yksityiskohta sohvassa on sivussa oleva tasku, sinne voi sujauttaa kivannäköisen sisustuslehden. Retrohenkinen violetti nojatuoli löytyi Mondosta Vantaan Petikosta. Meille ehkä hankalimpia hankittavia huonekaluja ovat juuri nojatuolit. Ikean yksilöt eivät useinkaan innosta ja muissa huonekalukaupoissa nojatuolit ovat melkein aina tilaustuotteita. Meillähän ei ole juuri koskaan aikaa odotella toimitusta vaan tarvitsemme tuolin heti! Siksi meidät löytää usein koluamassa liikkeiden poisto- ja löytönurkkia. Matala sohvapöytä on Adean Band.







Keittiöstä tuli vaalea. Korkeakiiltoinen Corona-pöytä on aikoinaan ostettu Kodin Ykkösestä ja Tenor-tuolit ovat Iskusta. Keittiön verho tehtiin Ikean kankaasta.





Makuuhuone oli kivempi luonnossa, jotenkin tähän kuvaan en ole saanut lainkaan tunnelmaa luotua (valokuvaus on vaikea laji!). Joka tapauksessa petaus on sekoitus Jyskiä ja H&M Homea, yöpöydät ja -valot Ikeasta.






Sellainen pikkukoti Tapiolassa, mitäs pidit? Tämäkin koti on myynnissä ja täällä voit tutustua kohteeseen lähemmin.