Koti Lauttasaaren uudella näköalapaikalla

4.9.2017





Hei taas pitkästä aikaa! Toivottavasti siellä ruudun takana on vielä muutama lukija jäljellä, nimittäin reilun kuukauden mittaiseksi suunniteltu blogitauko venähti kahdeksi kuukaudeksi ja kesäkin on ehtinyt vaihtua alkusyksyksi.

Syksy on nimittäin alkanut stailauspuolella reippaasti, esimerkiksi viime viikolla teimme peräti viisi uutta stailausta ja se on kuulkaa paljon se! Lisäksi olemme tehneet pari erilaista ja mielenkiintoista projektia. Stailasimme nimittäin vähän aikaa sitten kaksi työtilaa, näistä lisää myöhemmin!

No joka tapauksessa nyt on taas aika palata bloginkin pariin ja ensimmäiseksi ajattelin esitellä teille ihanan kodin Helsingin Lauttasaaresta. Kesäkuun lopussa juuri ennen lomia stailasimme Yit:n uudesta Koskikarasta kolme erilaista asuntoa. Tämä ensimmäinen esittelyvuorossa on kolmen makuuhuoneen 91,5-neliöinen perheasunto.

Asunto Oy Koskikara on valmistunut Lauttasaaren Myllykallioon, liikuntapuistoa vastapäätä. Meri on kivenheiton päässä, samoin palvelut mm. Lauttasaaren uusi ostoskeskus Lauttis. Helsingin keskustaan ajaa muutamassa minuutissa vieressä olevaa Länsiväylää pitkin. Täällä asuessasi et välttämättä edes tarvitse autoa, julkisilla pääset liikkumaan todella kätevästi.








Kodin sydän on suuri olohuone avokeittiöineen ja saarekkeineen. Keskelle huonetta jää juuri täydellinen paikka suurelle ruokapöydälle. Kaunis kattovalaisin on Bauhausista. Tykkään erityisesti tuosta nahkaisesta yksityiskohdasta. 

Ihastuin toden teolla olohuoneen ryhdikkääseen sohvaan. Syvä tummansininen väri on virkistävä kaiken harmauden keskellä:) Sohva on Ht-Collectionin Lite. Ovaalinmuotoinen sohvapöytä on Pohjanmaan ja ostettu Iskusta, siinä on kaunis mustaksi petsattu puupinta. Svaneforsin matto ja raidallinen Afroartin tyyny ovat hankintoja Cobellosta Espoon Suomenojalta.




Keittiön materiaalit ovat laadukkaat ja tummanharmaat alakaapit antavat kivasti ryhtiä vaalealle kokonaisuudelle. Kylmäkalusteet ovat tyylikästä rosteria ja taso harmaata laminaattia. 





Makuuhuoneessa on ihanan rauhallinen tunnelma ja raikas vaaleansininen tuo tilaan kivaa kesäisyyttä. Vuodevaatteet ovat Balmuirin ja huopa ja sekalainen seurakunta tyynyjä on hankittu H&M Homesta. Kaunis matto on Cobellosta.

Yöpöydät ja -valaisimet ovat Ikean mallistosta ja söpö kilpparijuliste Deseniosta. Makuuhuoneesta tuli ehkä suosikkitilani tässä kodissa!



Erityisen kivaksi makkarista teki myös sen yhteydessä oleva lasitettu parveke. Parvekkeen kalusteet ja matto ovat Ikean.









Toisen makuuhuoneen sisustimme kouluikäiselle pojalle. Lipasto ja koulupöytä ovat Ikean Malm-sarjaa. Työtuoli on ostettu Jyskistä. Työpöydän somisteet ovat Granitista, Clas Ohlsonilta ja Tigerista. Hauska Batman-juliste on tilattu Deseniosta.

Vuodevaatteet ovat H&M:n mallistosta ja tummansiniset koristetyynyt Ikeasta. Kaunis meleerattu hapsutyyny on Linumin ja hankittu Cobellosta, samoin Design Lettersin A-tyyny.






Kolmannesta makuuhuoneesta, joka sijaitsee hieman erillään aivan ulko-oven vieressä, teimme työhuoneen. Työtuoli ja -pöytä ovat Jyskin ja paperinarumatto Vm-Carpetin. Ikean epäsymmetriseen Valje-hyllyyn on kiva tehdä kauniita asetelmia. Vaaleat puulaatikot ovat Granitista ja pikkumaljakot, kynttilä ja kori ovat Hemtexistä. Sieltä  on hankittu myös kaunis marmorijalkainen valaisin.




Mitä pidit tästä stailauksesta? Jos kiinnostuit itse kohteesta, niin kurkkaa Yit:n kohdesivulle ja lue lisää. Tervetuloa kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti