Kompakti perheasunto Vantaalla

18.3.2016


Pitkästä aikaa blogin äärellä, toivottavasti siellä on vielä lukijoita jäljellä!
Kevät on ollut todella kiireistä stailausrintamalla; on rakennettu uutta, siirretty vanhaa ja purettu vanhoja stailauksia pois. Eli roudattu, roudattu ja vielä kerran roudattu. Ainakin me olemme huomanneet, että asuntokauppa on piristymään päin mikä on tietysti positiivista.

Mutta jotain uuttakin on siis saatu tehtyä, hiihtoloman jälkeen peräti neljä uutta stailausta. Ensimmäiseksi esittelen teille eilen valmistuneen stailauksen Länsi-Vantaan Kaivokselassa.

Tämä asunto on 67,5-neliöinen kompakti kolmio, jonka sisustustimme perheelle. Pohja on haastava, huoneet pieniä ja neliöitä syövä eteinen tuotti päänvaivaa. Täytyy sanoa, että nämä haastavat pohjat ovat melkeinpä stailaustyön parasta antia. On mahtavaa kun saa mahdottomaltakin vaikuttavan tilan sisustettua niin, että kaikki toiminnot mahtuvat ja lopputuloskin näyttää kivalta ja toimivalta. 






Olohuoneen ihana löhösohva on Iskun Nordic ja siihen mahtuu koko perhe. Lisäistuimeksi laitoimme kevyen lepakkotuolin. Pyöreä, iso matto oli tilaan paras. Sohvapöytä on Ikean Vittsjö.







Keittiön pieneen ruokailutilaan paras ratkaisu oli pyöreä pöytä, sen äärelle saa useammankin tuolin jos tarve vaatii. Ikean uudessa Billsta-pöydässä on ilmettä antava puureunus. Pöytään katoimme murot antamaan kodikkuutta. Käytämme usein kattauksissa ruokatarvikkeita, kauniit pakkaukset ovat ilo silmälle ja tuovat stailauksiin elämän makua.





Ehdottomasti paras oivallus tähän kohteeseen oli tämä kerrossänky lastenhuoneeseen. Huone on pieni mutta sänky mahtui sinne hienosti ja sopii mittasuhteiltaan tilaan. Ikkunan alla oleva pieni askartelupöytä on Ikean Stuva-sarjaa ja koivuiset lastentuolit Kodin Ykkösestä. Lattialle jäi vielä leikkitilaakin. Sänkyyn petasimme H&M Homen uutuustekstiilit.








Makuuhuone on ehkä suosikkitilani koko asunnossa, ihanan rauhallinen tunnelma! Petaus on kokonaisuudessaan H&M Homen valikoimista. Ihastuin varsinkin kivoihin ruututyynyihin, joiden toisella puolella värit ovat toisinpäin. Käytämme H&M:n tuotteita todella paljon stailauksissa, hinta-laatusuhde on kohdallaan ja mallistot uusiutuvat usein. Ainoa miinus on harvat myyntipaikat. Saisimmeko liikkeen näin aluksi myös Vantaalle ja Espooseen;)





Ja sitten se eteinen. Tila on iso ja sen keskellä liukuovikaapistot. Kaapistojen jälkeen oli hankala kolo ja siihen keksimme laittaa työpisteen, jonka sisustimme kevyellä pukkijalkapöydällä. Luksusta on, että työpisteeltä voi katsella ulos!




Itse eteisen sisustimme lapsiperheen tarpeisiin. Suurikokoinen lipasto syö kaikki tumput, pipot ja muun pikkusälän. Pystynaulakkoon voivat vieraat ripustaa takkinsa. 
Vinkki! Tylsän sähkökaapinkin saa kivannäköiseksi kun laitat magneeteilla siihen kauneimmat kortit ja valokuvat! 

Tämäkin koti on nyt vuokrattavissa. Lisätietoja kaikista Kaivokselan kohteista pohjakuvineen saat täältä.




 Aurinkoista perjantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti